torstai 11. syyskuuta 2014

Omenahommat

Meikän äiti on kasvattanu (tai ne on kasvanu itestään) aivan raivolla omenoita. Niin, että katkennu oksat puista. Ja koska omppujen kans on sama ku marjojenki, että ei voi jättää pillaantuun vaan pakko hyödyntää, vaikka 1) oon allerginen raa'alle omenalle ja 2) ei kukkaan tykkää nuin palion omenasta tai sen jalosteista. Äiti on kasvattanu muutaki ruokaa. Tai äitin herrastoveri.

Tässä äitin tekemää ruokaa.






















Viikonloppuna ois potunnosto niin vissiin juurexia tullaan syömään jonku aikaa. 

Ompuista tehin hilloa, tai ehkä enempiki sosetta. Parit kaverit ja yks kappale anoppeja saa purnukat hilloa niin pitihän ne koristella tietenki. Meikä vanaha askartelija. 

Tässä tämmöstä nätimpää purkkia. 


Siinä vastuullisen cockaajan keittiö. Jauhesammutin ja sammutuspeite löytyy. Mutta myös liekitin. Protippinä semmone, että nuo paperiset muffinssivuoat näyttää passaavan tuommosen pilttipurkin kannen päälle niinkö nyrkki silimään. Kysseinen vuoka lienee hankittu clas ohlosonilta, eli ei oo varmaan hintakaan turhan suolanen ollu. Tuo musta on vaan jotaki jämäkangasta, mutta siihe sattu sopimaan semmone musta pikkiriikkinen hiuskuminauha ympärille just hyvästi. Saatto osua käytetty kumilenksu niin siinä on tukan hajuja. 

Purkit loppu niin piti pistää rasioihin. Nämä urpoversiot mennee varmaan kavereille ku ne arvostaa tarroja.



Omenahillon ohoje mennee kutakuinki näin:

- Sopivasti omenoita
- Sopivasti vettä
- Sopivasti sokeria
- Sopivasti kanelia
- Sopivasti aikaa ja purkkeja

Kuori ja palottele omput, ota kaikki shaisset sisältä poisa. Itellä sattu olemaan semmosia kananmunan kokosia pehemeitä omenoita. Kuoriminen ja siistiminen oli aivan järettömän kivvaa. Pistä ne omenat kattilaan ja pikkusen vettä perrään. Ehkä joku kaks desiä esim. Ei liikaa ettei mee liian löysäksi, ku tähän ei tuu hillosokeria. Pistä kanelia sopivasti. Keittele niin kauan, että omenat on aika soosia, pikku paloja voi olla vielä ehejänä. Ite tykkään sattumista hillossa. Käytännössä tähän mennee jotaki kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Riippuu kaikesta. Sitte ko se on valamis nii pistä purkkeihin ja jäähytä. Koristele purkit aivan sairaan hienoiksi.

Meikä teki maailman toiseksi tai kolomanneksi parraita köyhiä (tai rikkaita) ritareita hillon kaveriksi.
Toiseksi parraita oli ehkä kuitenki Rauhalan ritarit joskus kevväällä. Ei tarvinu kermaa tai hilloakkaa ja oli silti niiiin makoisia. Jätän ykkössijan vielä auki siltä varalta että teen joskus vielä parempia.

Tämmösiä



Oon taas panostanu kuvviin ihan hirviästi. Ei vaan oo ihan niin inspiroivia kohteita, että jaksais oikialla kameralla kuvata. Välittyy sanoma varmaan näilläki. Sulanutta semisti juoksettunutta kermaa ja puklun näköstä hilloa. Oon muute käyny muutamaa keittiöaiheista koulua. 

Mutta kerman koostumuksesta voi syyttää tuota vatkulaa! Välttämättä halusin vatkata kerman tuommosella symppisvispilällä ku oon joskus kirpparilta semmosen hamstrannu. Se ei oo tavallinen vispilä, muttei myöskään sähkövatkain, niin vatkula lienee sopiva nimitys. Todella hiasta, vaikiaa ja äänekästä sillä vatkata. Varmasti puolittuis ainaki vatkausaika sähkövatkaimella. Mutta se on niin sympaattinen pikku vekotin!

Ritareillekki meikä on kirjottanu ihan ohojeen ylös

- Vajjaa ranskanleipä
- Muna
- Joku nelisen desiä maitoa
- Sokeria vähän
- Suolaa vielä vähemmän
- Kanelia vähän enemmään ku suolaa, mutta vähemmän ku sokeria
- Rasvaa paistoon
- Hillua ja kermavaahtua kaveriksi

Pistä pannu rasvoineen kuumeneen. Sekota maito, muna, sokeri, suola ja kaneli (mieluusti symppisvatkulalla) ja kippaa lautaselle. Leikkaa leivästä kaheksan vajjaan kahen sentin siivua ja uita maitovellissä. Uita vähän kauemmin ku eka aikoisit, niin tullee varmaan ihan hyvä. Kukkaan ei tykkää kuivista ritareista. Paista semikuumalla pannulla ne leivät ja vejä hillon ja kermavaahon kans.

Täsä vielä Jouni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti