tiistai 11. marraskuuta 2014

Isämpäivä ja mäihäkeksit

Meijän isä ei niin välitä kakusta, mutta sen sijjaan korvapuustit ja ruisleipä on suurinta herkkua. Onneksi isä on saanu tehtyä niin mainioita lapsosia, että sai lahajaksi näitä molempia. Ja sarjakuvia tietenki. Iliman, että oltiin asiasta neuvoteltu, sisko oli tekemässä pullaa. Hyvä, koska meikästä pullan tekeminen on niiiiiiin syvältä ja välillä ryssin sen homman aivan totaalisesti. Esim näin:


Nuo pullat myös maistu käyneeltä. On siis hyvä, että sisko teki pullat ja ruisleipä oli meikän hommia. Unohtaminen ei nimittäin oo ongelma siinä lajissa. Ruisleivästä tuli tietenki nannaa ja muistin ottaa juurenki talteen. Piti tosin muistuttaa kahesti.




Sarjakuva oli tällä kertaa Kapteeni Hyperventilaattorimies. Suomalaista laatua, jossa osallisena muun muassa Johanna Sinisalo! Voin suositella lämmöllä.

Kuva lainattu Banana Pressin sivuilta. 
Mukkaan askartelin tietenki kortin.


Isänpäivää vietettiin sitte pimiässä pirtissä pötkötellen. Minä sohvalla ja isä lattialla. Katottiin joku hilpeä ranskalainen holokaustivilimi ja turistiin niitä näitä. Ihana isänpäivä.

Sitte illan muihin aiheisiin. Keksit. Teki mieli keksejä, mutta ei tehny mieli kauppaan. Meillä oli täällä muutaman päivän taas talvi, mutta nyt se on muuttunu syksyksi tai ihan tavalliseksi satteiseksi kesäpäiväksi. Eli piti tehä keksejä niistä aineista mitä kaapissa on. Reseptiäkkään ei tehny mieli kattoa, koska ois pitäny ettiä joku, missä on niitä aineita mitä mulla on. Eli epämääräsyys on illan teema.


Näistä tuli aika mauttomia. Maku on aika kampanisumainen, mutta koostumus pullamaisen pehemiä. Liruttelin päälle suolamantelisuklaata, mutta silti aika tylsiä. En suosittele kenellekkään. 


Mutta oi nämä! Nämä on ihania! Ei mittään juhulakeksejä, vaan kahavileiväksi. Mutta tuuripeli toimi, koska kriteerit ei oo korkialla näissä syvältä, syvältä hatusta vejetyissä resepteissä. 1) Pittää olla syötävää, ei hyvvää, mutta syötävää. 2) Pittää olla semmonen koostumus, että syöminen onnistuu suht heleposti.

Epätarkka resepti:

-50g margariinia
-50g kookosöljyä
-2dl vehnäjauhoja
-1,5dl pottujauhoja
-0,5dl sokeria
-0,5dl fariinisokeria
-1tl leivinjauhetta
-muna
-3rkl pähkinäsuklaalevitettä

-Pistä uuni lämpiään 200 asteeseen. Vatkaa molemmat sokerit ja molemmat rasvat "vaahoksi". Ei ne mee vaahoksi, mutta mennee ne tosi sekasin.

-Sekota jauhot ja jauhe ja heitä "vaahtoon". Sekota. Pistä muna. Sekota. Pistä pähkinäsuklaalevitettä semmone kolome ruokalusikkaa tai enempi tai vähempi. Kuitenki niin, että mopo ei lähe keulimaan, koska koostumus varmaan kussee jos on liikaa. Sekota.

-Tässä vaiheessa pistä lissää jauhoja jos tuntuu niin löysältä, ettei voi lusikalla ottaa könttejä.

-Pistä pellille minkä tahansa kokosia möykkyjä, kuhan ne on saman kokosia keskenään. Paista vartti tai enempi tai vähempi riippuen koosta. Paista niin kauan että ne on kypsiä. Reunoilta rapiaa, keskeltä ei ihan niin rapiaa.

Samalla vaivalla saa varmasti parempiaki keksejä, mutta en usko että näistä aineksista mittään jumalten herkkua tulis vaikka miten säätäis. Hyviä semmosia ei mahottoman makkeita aamupalakeksejä. 

torstai 6. marraskuuta 2014

Selityksiä selitysten perrään

Melekeen heti ku pistin tämän blogin pystyyn tyrehty meikän käsityöinto. Ylleensäki se into heijaa aaltoina ja yhen insipiraation innottamana pistän sitte kerralla kaiken kuntoon. Nyt vaan on niin syksy, että mitä järkiä ommella vaatteita ku ei halua niitä kuitenkaan käyttää? Vois tietenki ommella näitä syksyn ehottomia ykkösvaatteita: pussilakanoita. Munasillaan peitoissa möyriessä ei oo vaatteille sijaa. Ainuat aihetta liippaavat hommat on ollu siskon housujen kaventaminen ja värityskirjan täsmällinen väritys.

Pitkään aikaan en oo myöskään askarrellu, leiponu tai neulonu. Enkä pahemmin teheny ees mittään oikiaa ruokaa. Jotenki ei vaan vittu kiinnosta. MUTTA, tämä mynnähys on johtanu aivan uusille aluevaltauksille, nimittäin kirjoihin.

Oon aina ollu tosi huono lukemaan. Ihan siis huono huono jo siksi, että se on tosi hiasta ja mennee heleposti sanat ja kirjaimet sekasin, lukkee vaan ajatuksiinsa uupuneena sammaa sivua uuelleen ja uuelleen. Sen takia en oo sitte jaksanu kauhiasti lueskella, koska se kirja pitäis valikoija tosi tarkkaan, ettei vaan tuhlaa kallisarvosta lukuintoa johonki tylsään. Siitä on tullu sitte loputon kierre: en halua lukia, koska se on niin hiasta ja se on niin hiasta, koska en lue tarpeeksi. Oon ollu enempi se aku ankka ja alibi -kirjallisuuen kuluttaja. Koulussa oli aina ihan kauhiaa ku heitettiin kirja etteen "eipä tässä varmaan kuukautta enempää VOI mennä". Kyllä muuten voi, katotaanko? Terveisin nimimerkki "luin Sinuhen kahessa vuojessa".

Mutta nyt on tapahtunu ihime! Oon oppinu lukemaan! Mulla on viimeinki ollu kaikki aika maailmassa iliman aikaavieviä velvotteita. Oon jaksanu ja ihan halunnu käyä kirjastossa, oon bongaillu uskomattomia löytöjä kirppareilta ja mulla on ollu sitä aikaa. Kevväällä jo aloin lukemaan vähän enempi, mutta pitkin kessää tahti on kiihtyny ja nyt se on jo ihan mahoton. Kuukauessa oon saanu luettua ainaki kaheksan kirjaa. Ennen sain parhaimmillaanki luettua kuukauessa yhen kirjan. Ja voi että mie nautin tästä. Ahmin ihan raivolla kaikkea. Dekkarit on se meikän pääruoka ollu penikasta asti ja sehän se meikän sadistin sydäntä lämmittää edelleen. Nyt on kuitenki repertuaariin lisätty alakuruuaksi surkiat ihimiskohtalot ja jäläkkäriksi kauhu. Välissä hulijuttelen sormia pikkusen runnouessa ja siinä alibissa.

Nii että siksi meikä ei nyt tee mittään. Ku meikä lukkee niinkö elläin.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kuvia ruuista

Keksipohojaset juustokakut on ihan hirveitä. Meikä ottaa ihan henkilökohtasena hyökkäyksenä keksipohojaan tehyt sitruunajuustokakut. Aivan törkiän makusta.

Joku meikän motoriikassa pistää vastaan aina ku pittäis pursottaa. Ei vaan vittu kykene. En käsitä. Niinku iskis aina hirviät parkinsonipärinät päälle ku tursotin lyyään kouraan.

Tämä on vain kakku.

Ystävän neuvo: jos sitä liekitettään, se on hyvä.

Jallutiramisu on meleko suunmyötästä tavaraa.

Kerran koitin tehä kakkutikkareita. Se kaaos mitä nuitten valamistus, tarjoilu ja syöminen aiheutti, ei TODELLAKKAAN korreloi sen makunautinnon kans. Edelleenki se maistuu kakulta, mutta on vaan aivan naurettavan sotkusta tehä ja tekeminen vie aikaaki ainaki tuplasti saman verran ku normikakku. Never again. Ennää en tuhulaa arvokasta kakunsyömisaikaa sen kakun valamistamiseen yhtään enempää ku on pakko.

Joku vuosi tein paskiaispullia, mutta koska ne ei ollu mitenkään ihimeellisiä niin ennää en tee. Kaupasta saa parempaa ku niissä on lisäaineita ja jotaki taikuutta mikä tekkee niistä herkullisia.

Voi herraisä tätä ruokaa. Jos ei oo vielä kokkeillu, niin nyt on jo korkia aika. Oon aika varma, että tällä ruualla vois vierottaa narkomaanit heroiinista, saaha mykät puhumaan, muuttaa pimmeyen valoksi ja saaha maan päälle rauhan. Ja Perttu sanoi, tulkoon aamiaismuffinssi. Ja aamiaismuffinssi tuli. Eli siis tiukkaaki tiukempi paketti leipää, juustoa, munnaa ja pekonia. Kääritty rakkauella ja syöty itseinholla (ensimmäiset kaks mennee aivan hyvällä omallatunnolla sen jäläkeen se on pure hatred).


Ihan ruisleipää tehty. Tässä sortissa maltti (unohtelu) on valttia (tai ei se ainakaan haittaa). Eipä tuossa muuten kummempaa ole, mutta ko piti se juuri tehä ensin ko eihän mulla ollu. Muistaakseni puhuvat, että vuorokausi ois hyvä pittää ässehtimässä sitä juuritaikinaa, mutta saattoin unohtaa sen neliäksi päiväksi pöyälle. No mutta oli makua. Ja ekasta laakista ruisleivästä tuli justiin niinkö pitiki.

IT'S SO FLUFFY

Orvokit on meikästä ehkä nätein koriste kakkuun, mikä on täällä Suomessa aivan hullun kätevää.



Tässä korvasin orvokit pahavikukilla. Ihan söpö tämäki mutta ohan nuo vähän kankeita.

Koko perheen kondiittori Perttu leipoo kakut joka juhlaan. Ite tykkäisin niistä lisäainekakuista.

Tässä testasin tuommosta kakkukuvvaa ekkaa kertaa. Internetin tätit oli nillittäny että maistuu pahalta ja vaikia saaha sievä, mutta väärässähän kaikki oli taas. Ei maistunu miltään (eli ei myöskään pahalta), oli todella iisi pistää paikoilleen, eikä kupruillu tai kärsiny mitenkään KU EI VAAN TEHENY KAIKKEA VÄÄRIN. Ja siis väittääkö joku tosissaan, että ne tuuman marsipaani-/kreemi-/vaahtokarkkimassa-/sokerimassakerrokset maistuis hyvältä? Meikästä tuo 2 milliä "vohvelia" (pahavia) ei oo kyllä ainakaan yhtään pahempaa ku nuo edellämainitut. Plus, että tuon voi halutessaan heleposti napata päältä pois. Ja joo, kupruilee se jos sen kastelee. NII MIKSI NÄÄ KASTELET PAHAVIA? Vituttaa tuommoset suomi24-visiirit jokka pittää nohevana puhheita erinäisten tuotteitten vioista, vaikka oikiasti ainuastaan käyttäjällä lyö tyhyjää.

Ja jotta ei pääsis syntymään harhaista käsitystä mestarileipurista, joka syö ainuastaan valiolaatua, tässä arkisempaa tasoa. Kakku meikän omille 20-vuotissynttäreille. Juhlimassa meitä oli kaks. Ennen koristelu oli se kohokohta, nykyään syöminen. On siis luontevaa jättää turhat välivaiheet pois.

Samoissa kekkereissä piti tietenki olla kaks kakkua koska olihan syöjiäki kaks. Viimesen päälle esittelykeleponen luomus

Ja sitte on tämä surullinen todellisuus.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Linssikeitto from hell

Päätin tomerana emäntänä tehä linssikeittoa. Ekkaa kertaa. Resepti oli sen verta hallussa, että keitto sisältää linssejä. Vilikasin muutamat reseptit läpi ja päätin tehä niinku ite haluan, niinko ylleensäki. Noh, jämäkeitoksihan se meni ja hyvvää tuli. Keitossa oli vaan yks ongelma: se oli niin SAATANAN tulista, ettei meikä saanu sitä yli desiä vejettyä millään. Leipää meni ja hiki puski. Syy tähän tragediaan lienee se, että kattelin kaupassa, että jos normi chili maksaa saman verran ku habanero niin kaiken jären mukkaan meikä säästää ku ostan tulisempaa khiliä. Kotona vielä varovarovasti maistatutin, että eihän oo liian tulinen hedelmä. "Ei tää maistu miltään." No joo. Heitetään sitte koko paska keittoon ja siemet kans niin tullee sitä makua. Ja maku tuli. Huh helevetti mitä soppaa. Ei sillä, muuten oli aivan mainiota vaikka heitin sinne semmosia "eihän tää oo vielä ees kokonaan vanaha"-vihanneksia. Porkkana ja punajuuri pikkusen lievensi tulisuutta, mutta aivan kauhiaa silti.

Ens kerralla en pistä khiliä.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Keittokirjojen aateliaa

Mulla on meleko monta erilaista keittokirjaa. Iso osa niistä on selailukäytössä ja/tai ostettu ihan vaan siksi, että ne on ollu jotenki erikoisia. Yks on kuitenki yli muiden ja se on tämä:


Isä on sitonu tuon kirjan joskus opiskellessaan ja mulla se seiso hyllyssä monta vuotta oottamassa arvoistaan käyttökohetta. Vuonna 2005 se kohe löyty. Siitä tuli meikän reseptikirja. Reseptejä löytyy reilu sata ja tyhjiä sivuja on ennään kymmenisen. Ehottomasti eniten käytetty meikän keittokirjoista ja parasta on se, että saan yhistää askartelun ja kokkaamisen. Osumaahan tuo on ottanu, niin sisältä ku ulukoaki. Kannessa muun muassa kisuystäväiseni Sakarin spurttijälet. Ajattelin avata kirjan ekkaa kertaa suurelle yleisölle ja esitellä vähän parraita paloja.

Ensimmäisen kirjatun reseptin valamistusosio. Suurpiirteisyyttä havaittavissa jo lähtöviivoilla.

Yhestä välistä löytyy muumioitunutta sokeria.

Toisesta ketsuppia? Tomaattipyrettä? Verta? 

Määreitä on monenlaisia.

Kysseinen resepti ei sitte vissiin osottautunukkaan erityisen hyväksi. 

Kerran tein ihan oikiasti tuommosia ss:n muotosia ässiä ja mulla nauratti niin hirviästi, että vein kouluun kavereillekki maisteltavaksi.

Jäläkiviisaus paras viisaus. Vastaavanlaisia jäläkeen päin tehtyjä huomautuksia on kirja täynnä.

Muutamia reseptejä on otettu suoraan talteen jostaki, testaamatta niitä kuitenkaan ensin. Sittemmin oon ottanu periaatteen, että jos en tiiä että resepti toimii ja on hyvä, sitä ei kirjaan pistetä. Tästä syystä mulla on nuita reseptileikkeitä irtona tallessa satoja.

Tämä on vaan tosi hyvä resepti. Hyvän pannacotan sallaisuus piilee siinä, että ei pistä siihen yhtään sitä maitoa mitä ylleensä käsketään. Hyvä nyrkkisääntö on, että kaiken voi ja kannattaa korvata kermalla.

Puolukat jäisenä on kans söpöjä.





Tämäki on vaan hyvä resepti. Maku on hyvin lähellä perinteistä simmaa, mutta tietenki tämä on happosempaa ja semmosta...miten sen sannois...pinnallista? Ei oo sitä ässehtimisen tuottamaa täyteläistä makua. Ajjaa kuitenki asiansa helevetin hyvin.

Meikällä sattuu tämänhetkisessä kodissa olemaan käytössä pelekästään tuommonen pikkunen uuni ja kaks paistolevyä. Joittenki leipomuksien kans on sitte pitäny siitä syystä soveltaa. Uuni on saanu lempinimen luuseriuuni, koska sinne ei mahu ees oikia piirakkavuoka. Oikiasti tykkään tuosta hellasta. Se on tosi symppis ja aivan mainiosti on riittäny meikän tolijailuihin. 

On mulla hakemistoki, mutta se on lähinnä suuntaa-antava. Esim sivulla 58 ei todellakkaan oo juustokakun ohojetta, vaan lohiwokkia. Todellisuuessa sivu "58" on sivulla 48, mutta myös sivu "59" on sivulla 48.

Kirjasta löytyy myös note to self -osio, joka sisältää tärkiää nippelitietoa.


Usseimmat ohojeet on hyvinki summittaisia niin määrissä, menetelmissä ku ajoissaki. Ymmärrän ne ite ja se riittää. Monet reseptit on kirjotettu niin kryptisellä käsialalla, että siihenki vois huonosilimäsempi kaivata tulukkia.
Oikiasti monet näistä ei edes tarvis tuota valamistusosiota. Pelekät ainekset riittäis.

Kerran jos toisenki olen unohtanu. 


maanantai 20. lokakuuta 2014

Historian helemojen hulinaa pt. 1

Sain ompelukonneen rippilahajaksi eli kaiketi vuonna 2005. Sitä ennen olin tehny lainakonneilla ehkä pari hametta, mutta ne oli niin surkeita kötöstyksiä ettei ole kuvia edes olemassa. Eikä mulla kyllä tainnu ollakkaan sillon muutako filimikamera, eikä puhettakkaan että oisin omistanu tietokonetta tai, että meillä ois ollu nettiä. Eipä ole sitte tullu käytännönsyistä ikuistettua niitä hamoja. Ne oli ommeltu sillä perinteisellä "muotoile kankaasta putki ja ujuta siihen kuminauha toiseen päähän"-menetelmällä. Eli meikän hameajanlasku alakaa omasta konneesta ja ohheisesta runkkarihammeesta.
Ihan eka itetehty hame. Kuvasta voi päätellä, että tästä on jo tovi aikaa. Oiskohan ollu ehkä 2006 tai 2007 (se vuosi ku rovaniemirockissa soitti j.m.k.e.). Kaavoja en oikeen osannu/jaksanu/halunnu tehä, niin malli katottiin jostaki vanahasta hammeesta vähän sinne päin ja kieltämättä ihan yllättävän hyvä tuosta tuli. Hame on tosin kadonnu johonki vuosia sitte.

Toinen hame oliki jo vaikiampi, mutta tuli niin laatukammaa, että tämä on vieläki käytössä. Joskus samoihin aikoihin tämäki on tehty ko tuo eka. Madetojan lukiolaiset tais järjestää jokku pippalot missä oli teemana disney, niin tarttin Liisa Ihmemaassa-hammeen. Materiaalina isän vanha lakana joka toi hamoseen heti uutena ihanasti ajan tuomaa hapristumista ja värimuutoksia. Toisin sanoen: siinä oli reikiä ja paskaa jo tehessä. 

Veikkaan että jokunen kuukausi tai vuosi meni ennenko oon uutta projektia alottanu, mutta johonki 2007-2008 paikkeille tämä varmaan ajottuu. Isä nimes tämän sittemmin tuksuhammeeksi. 

Tämä on tehty 2008 tai 2009. Mahollisesti yks raivostuttavimmista ompeluksista tähän asti. En ihan hirviän hyvin osannu vieläkään ommella, enkä suostunu niitä kaavoja tekemään. Tuurilla mentiin siis tämäki (ja kaikki tämän jäläkeen...). Kangas oli kirpparilta löytyny verho ja vetoketju löyty vanahoista tennareista (jotka muuten myös korjasin ite vetoketjun riistämisen myötä. Voin kertoa, että normiompelukonneella vetoketjun vaihtaminen edes kangaskenkiin on vähintäänki alimmalta helevetin tasolta kotosin. Siltä samalta tasolta mihin natsit joutuu).

Tässä persvakosen kohilla edustuspaikalla se vetoketju saa sitte olla. Aikalailla 5/5 hame tuosta loppujen lopuksi tuli, mutta en tiiä vieläkään oliko se sen arvosta.

Näitten hammeitten jäläkeen tais lopahtaa mulla se pahin/paras ernuvaihe, niin sain ruveta tekemään hitusen maltillisempia ja sitä mukkaa myös vähän vähemmän raivostuttavia vaatteita. Niistä lissää sitte joskus toiste.