tiistai 11. marraskuuta 2014

Isämpäivä ja mäihäkeksit

Meijän isä ei niin välitä kakusta, mutta sen sijjaan korvapuustit ja ruisleipä on suurinta herkkua. Onneksi isä on saanu tehtyä niin mainioita lapsosia, että sai lahajaksi näitä molempia. Ja sarjakuvia tietenki. Iliman, että oltiin asiasta neuvoteltu, sisko oli tekemässä pullaa. Hyvä, koska meikästä pullan tekeminen on niiiiiiin syvältä ja välillä ryssin sen homman aivan totaalisesti. Esim näin:


Nuo pullat myös maistu käyneeltä. On siis hyvä, että sisko teki pullat ja ruisleipä oli meikän hommia. Unohtaminen ei nimittäin oo ongelma siinä lajissa. Ruisleivästä tuli tietenki nannaa ja muistin ottaa juurenki talteen. Piti tosin muistuttaa kahesti.




Sarjakuva oli tällä kertaa Kapteeni Hyperventilaattorimies. Suomalaista laatua, jossa osallisena muun muassa Johanna Sinisalo! Voin suositella lämmöllä.

Kuva lainattu Banana Pressin sivuilta. 
Mukkaan askartelin tietenki kortin.


Isänpäivää vietettiin sitte pimiässä pirtissä pötkötellen. Minä sohvalla ja isä lattialla. Katottiin joku hilpeä ranskalainen holokaustivilimi ja turistiin niitä näitä. Ihana isänpäivä.

Sitte illan muihin aiheisiin. Keksit. Teki mieli keksejä, mutta ei tehny mieli kauppaan. Meillä oli täällä muutaman päivän taas talvi, mutta nyt se on muuttunu syksyksi tai ihan tavalliseksi satteiseksi kesäpäiväksi. Eli piti tehä keksejä niistä aineista mitä kaapissa on. Reseptiäkkään ei tehny mieli kattoa, koska ois pitäny ettiä joku, missä on niitä aineita mitä mulla on. Eli epämääräsyys on illan teema.


Näistä tuli aika mauttomia. Maku on aika kampanisumainen, mutta koostumus pullamaisen pehemiä. Liruttelin päälle suolamantelisuklaata, mutta silti aika tylsiä. En suosittele kenellekkään. 


Mutta oi nämä! Nämä on ihania! Ei mittään juhulakeksejä, vaan kahavileiväksi. Mutta tuuripeli toimi, koska kriteerit ei oo korkialla näissä syvältä, syvältä hatusta vejetyissä resepteissä. 1) Pittää olla syötävää, ei hyvvää, mutta syötävää. 2) Pittää olla semmonen koostumus, että syöminen onnistuu suht heleposti.

Epätarkka resepti:

-50g margariinia
-50g kookosöljyä
-2dl vehnäjauhoja
-1,5dl pottujauhoja
-0,5dl sokeria
-0,5dl fariinisokeria
-1tl leivinjauhetta
-muna
-3rkl pähkinäsuklaalevitettä

-Pistä uuni lämpiään 200 asteeseen. Vatkaa molemmat sokerit ja molemmat rasvat "vaahoksi". Ei ne mee vaahoksi, mutta mennee ne tosi sekasin.

-Sekota jauhot ja jauhe ja heitä "vaahtoon". Sekota. Pistä muna. Sekota. Pistä pähkinäsuklaalevitettä semmone kolome ruokalusikkaa tai enempi tai vähempi. Kuitenki niin, että mopo ei lähe keulimaan, koska koostumus varmaan kussee jos on liikaa. Sekota.

-Tässä vaiheessa pistä lissää jauhoja jos tuntuu niin löysältä, ettei voi lusikalla ottaa könttejä.

-Pistä pellille minkä tahansa kokosia möykkyjä, kuhan ne on saman kokosia keskenään. Paista vartti tai enempi tai vähempi riippuen koosta. Paista niin kauan että ne on kypsiä. Reunoilta rapiaa, keskeltä ei ihan niin rapiaa.

Samalla vaivalla saa varmasti parempiaki keksejä, mutta en usko että näistä aineksista mittään jumalten herkkua tulis vaikka miten säätäis. Hyviä semmosia ei mahottoman makkeita aamupalakeksejä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti